28. huhtikuuta 2017

Väkivallatonta ja tasa-arvoista liikuntaa vuonna 2017

Tiia Kaukovuo
”Silmiinpistävä huomio on se, että pojat raportoivat ohjatuissa liikuntaharrastuksissa valmentajien tai ohjaajien taholta systemaattisesti kaikkia väärinkäytöksiä ja väkivallan muotoja useammin kuin tytöt.” kertoo tuorein tutkimus Urheilun takapuoli – kirjassa.

Meistä liikuntaihmisistä on kiva puhua liikunnan vahvuuksista ja positiivisista puolista. Emme kuitenkaan saa sulkea silmiämme liikunnan parissa tapahtuvilta vääryyksiltä väkivallasta, epätasa-arvosta ja syrjinnästä. Tasa-arvo ei pelkästään tarkoita naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, vaan myös etnisyyttä, yhteiskuntaluokkaa, ylipainoa, ikää sekä seksuaalivähemmistöjen kokemaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa sekä syrjimistä liikuntakentällä.

Olen useammin kuin kerran kuunnellut nuoria pelaajia, jotka tarkasti selittävät, miten ”kannattaa” töniä, jotta tuomari ei huomaa. Olemmeko tottuneet liikunnassa siihen, että väkivaltainen käyttäytyminen ja vilppi on niin kauan sallittua, kun sitä ei muut tai tuomari huomaa tai se ei ”pahasti” satuta ketään?

Pieni lapsi, joka oppii kotona siihen, ettei valehdella, kiroilla tai lyödä toisia, saakin koripallo- tai jääkiekkopelissä yht´äkkiä tehdä kaikkia näitä. Jostain syystä oman edun ja voiton tavoittelu hinnalla millä hyvänsä sekä epäoikeudenmukaisuus näyttää olevan enemmän hyväksyttävää kuin rehti ja kunnioittava käytös pelikentällä.

Kumpaa painotetaan liikunnanharjoittelussa enemmän- oikeaoppista tekniikkasuoritusta vai kanssapelaajia ja -urheilijoita arvostavaa kunnioittavaa käytöstä? Ovatko ne edes tasaveroisessa asemassa?

Väkivallasta puhuttaessa ei saa unohtaa henkistä väkivaltaa, huutamista, kiroilemista, nimittelyä, pilkkaamista ja uhkailemista. Jopa 30 % pojista kertoi valmentajansa tai ohjaajansa kiroilevan tai huutavan hänelle liikuntakentällä. Joku voisi sanoa, että huutaminen on normaalia ja niin kaikki tekevät. Eräässä liikuntaseurassa työskentelevä arvostamani mieshenkilö sanoi, ”Kun tieto loppuu, alkaa selitykset.”

Valitettavasti näin usein tapahtuu, kun keskustellaan tasa-arvosta ja väkivallasta. Kun totumme käyttäytymään tietyllä ”opitulla” tavalla, emme välttämättä huomaa pinttyneitä toimintatapojamme, emme välitä niistä, tai selitämme ja perustelemme käytöksellemme oikeutta. Huolestuttavampaa ja vakavampaa on, jos meitä ohjanneet ja opettaneet ihmiset ovat tehneet samoin, emmekä aikuisena halua katkaista väkivallan kierrettä liikuntakentällä, vaan toimimme siten ”kuten on aina ennenkin tehty”.

Käytöksen ja toiminnan muutos vaatii ohjaajalta, vanhemmilta ja kaikilta liikuntakasvattajilta jatkuvaa oman toimintansa kyseenalaistamista ja antautumista tasavertaiseen vuorovaikutukseen. Ainoastaan tasavertaisessa vuorovaikutuksessa ihminen kohtaa itsensä, mikä on itsetuntemuksen ja ihmiseksi kasvun lähtökohta.

”Olemme täällä kehittymässä paremmiksi, jotta seuraava sukupolvi voisi kehittyä vielä paremmaksi,” sanoo J. Enhrooth.  Toivotan siten…

Väkivallatonta ja tasa-arvoista liikuntavuotta 2017!

Kirjoittaja on TUL:n harrasteliikunnan kehittäjä

Katselukerrat (15047)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

30. joulukuuta 2016/Kolumnit

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti

Get Aggregated RSS

 


Luetuimmat kolumnit