20. lokakuuta 2017

Luonnollinen jatkumo harrastukselle

Aleksi Vainionpää
Jääkiekko on ollut minulle rakas liikuntamuoto jo pienestä pitäen. Oikeastaan jääkiekkoilu on minulle elämäntapa.

Muistan vielä, kun minut vietiin ensimmäisen kerran kotipaikkakuntani Kangasalan jääkiekkoseuran harjoituksiin. Niitä treenejä seuraavat reilut 13 vuotta tarjosivat liikunnan riemua parhaimmillaan. Lisäksi sain tutustua vuosien varrella lukemattomiin pelikavereihin.

Viime keväänä pelasin ainakin toistaiseksi viimeiset kiekkopelini. Kauden päätteeksi alkoi tuntua siltä, että olisi tullut aika siirtyä uusien haasteiden pariin. Kesän ja syksyn mittaan huomasin kuitenkin haikailevani hallille. Tuolloin, kuin tilauksesta, sain yllättävän soiton vanhan kotiseuran valmennuspäälliköltä. Hän kysyi suoraan kiinnostustani hypätä osaksi 12-vuotiaiden poikien valmennusporukkaa. En pystynyt kieltäytymään pyynnöstä.

Nyt taivalta valmentajana on takana vajaa puoli pelikautta, enkä ole vielä kertaakaan katunut päätöstäni. Toimintaan oli helppo tulla mukaan oman harrastustaustan turvin. Huomaan harjoituksissa uppoutuvani osaksi peliä unohtaen arkiset asiat, samalla tavalla, kuin omina peliaikoina. Nautin siitä mitä teen.

Valmentamisessa hienointa on, että saa olla antamassa lapsille samoja kokemuksia, kuin mitä itse on hienolta harrastukselta saanut.

Voiton ja tappion hetkellä on muistettava, että valmentajan tehtävänä on lajitaitojen lisäksi opettaa myös muita elämän tärkeitä taitoja. Joukkueurheilussa näitä taitoja ovat esimerkiksi yhteistyötaidot ja erilaisten ihmisten kanssa vuorovaikuttaminen.

Kehittyminen on yksi motiiveista, jonka takia hallilla on mukava käydä monta kertaa viikossa. Jokaisesta pelaajasta ei ole tarkoitus koulia uutta patriklainetta tai jessepuljujärveä. Silti lapsen oma innokkuus ja palo on otettava huomioon. Valmentajan on pyrittävä antamaan mahdollisuus sekä työkaluja unelmien tavoitteluun. On ollut mahtava nähdä joukkueen pelaajien kehittyvän yksilöinä ja joukkueena.

Myös kehittyminen valmentajana on minulle merkityksellistä. Omilta pelivuosilta olen pystynyt kaivamaan muistista vanhoja harjoitteita ja muita hyödyllisiä vinkkejä, mutta koen oppineeni valtavasti myös muilta valmennustiimin jäseniltä.

Harrastuksen päätyttyä on useita erilaisia vaihtoehtoja toimia oman lajin parissa. Valmentajana olen päässyt toimimaan jääkiekkoilun parissa eri näkökulmasta kuin pelaajana. Moneen lajiin tarvitaan innokkaita toimihenkilöitä tekemään lasten ja nuorten harrastuksista sekä unelmista mahdollisia. 

Minulle valmentaminen on ollut luonnollinen jatkumo rakkaalle harrastukselle. Olen varma, että jääkiekko tulee tarjoamaan tulevaisuudessa unohtumattomia hetkiä myös vaihtopenkin takana.

Kirjoittaja on Kangasalan Kisa-Eaglesin entinen jääkiekkoilija ja nykyinen juniorivalmentaja.

 

 

Katselukerrat (7026)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

7. joulukuuta 2016/Kolumnit

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti

Get Aggregated RSS

 


Luetuimmat kolumnit