21. syyskuuta 2017

Vedetäänkö meitä huulesta?

Hannu Saarinen
Muutama vuosi sitten tein veljeni kanssa kahden viikon polkupyöräretken Utsjoelta Hyvinkäälle.  Meillä oli erinomainen onni, sillä aurinko porotti täydeltä terältä koko matkamme ajan. Veljeni ehdottelusta huolimatta en rasvannut koko reissun aikana huuliani. Olin silloin sitä mieltä, ettei tosimies rasvaa huuliaan.

Nyt olen toista mieltä. Matkan loputtua huuleni olivat auringon paahteessa turvonneet ja ne verestivät. Oli pakko mennä lääkäriin.

- Määrään sinulle antibioottikuurin ja silmärasvaa, sanoi venäläistaustainen lääkäri.

Katsoin lääkäriä ihmeissäni.

- Nämä ovat huulet ja nämä ovat silmät, sanoin ja näytin sormellani niin huuliani kuin silmiäni. Lääkäri ei häkeltynyt vaan vastasi salamannopeasti.

- Ei salva tiedä, onko se silmässä vai huulessa.

Siinä samassa tajusin, että lääkäri oli ammatti-ihminen ja tiesi, mitä teki. Sen jälkeen varautuneisuuteni ulkomaalaistaustaisiin lääkäreihin hälveni. Nyt vain en tiedä, mitä tekisin, jos norjalainen lääkäri sattuisi minua hoitamaan.

Viime aikoina on eri medioissa ja yleisönosaston palstoilla monenlaista huulenheittoa dopingista sekä lääkäreistä huippu-urheilun yhteydessä. Minäkin laitan lusikkani nyt tähän urheilusoppaan, vaikka tiedän, mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa. Ja sitä soppaa on norjalaisilla ollut maisteltavanaan viime kuukausina niin, että monen huulia on kirvellyt, eikä siihen astmalääke ole auttanut.

Jos joku on uskonut, että huippu-urheilusta kielletyt konstit ovat hävinneet, hän on ollut varsin naiivi tai paljosta tietämätön. Kiellettyjä konsteja on aina ollut ja on aina oleva. Onko siis koko huippu-urheilu suurta pelleilyä, jossa kilpailua käyvät vippaskonstien kehittäjät ja niiden valvojat?

Näin kuntoliikkujan näkökulmasta tämä ”kilpajuoksu” näyttää typerältä touhulta samalla, kun ihmisiä huijataan sanomalla, kuinka hienoa touhua huippu-urheilu on. Jopa viimeaikaisissa ministerien puheenvuoroissa on nostettu esille, että huippu-urheiluun tulee panostaa entistä enemmän varoja, jotta suomalaiset menestyisivät kansainvälisissä kilpailuissa.

Miksi pitäisi menestyä? Varsinkin kun joissain muissa maissa dopingin käyttöön suhtaudutaan varsin leväperäisesti. Toisaalta, on sitä ennenkin harjoiteltu ja samalla käyty jopa töissä, ja monessa lajissa tulokset ovat olleet parempia kuin tänä päivänä.

Muistan lukeneeni jostain tavoitteesta, joka kosketti suomalaisia elämänkaaren eri vaiheissa.  Se tavoite oli ”Maailman liikkuvin urheilukansa 2020”. Se oli visio, joka pyrki innostamaan, uudistamaan ja yhdistämään suomalaista urheilunkenttää sekä lisäämään laadukasta liikettä eri ikäryhmissä. Näyttää siltä, että tämä tavoite hukkui johonkin, sillä vuosi 2020 on kohta, eikä mitään ole tapahtunut.

Vai oliko sittenkin niin, että sillä visiolla meitä tavallisia kansalaisia vedettiin jälleen kerran huulesta. 

Kirjoittaja on TULaviisin avustaja ja aktiiviliikkuja

 

Katselukerrat (3384)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

20. lokakuuta 2016/Kolumnit

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti

Get Aggregated RSS

 


Luetuimmat kolumnit