21. syyskuuta 2017
Yli 400 ihmistä lähti liikkeelle Kajaanissa

Yli 400 ihmistä lähti liikkeelle Kajaanissa

Syyskuussa on jo vuosien ajan perinteisesti järjestetty Työväen Urheiluliiton Liikkeelle!-kuntoliikuntakampanja, jolla pyritään aktivoimaan ihmisiä nauttimaan liikunnan riemusta. TUL:n kolmen pohjoisen piirin yhteinen kuntokuukauden starttitapahtuma järjestettiin lauantaina 2.9. Kajaanissa Vimpelinlaakson Urheilukeskuksessa. Järjestelyistä kantoivat päävastuun TUL:n Kainuun piiri sekä sen jäsenseura Jormuan Tarmokkaat Urheilijat.

Tapahtuma järjestettiin Vimpelinlaakson Urheilukeskuksessa nyt kolmatta kertaa ja tänä vuonna se saavutti kävijäennätyksensä.

- Tapahtumassa vieraili kaikkiaan reilut 400 ihmistä, jota voi pitää todella hyvänä lukemana, Jormuan Tarmokkaiden Urheilijoiden varapuheenjohtaja Joonas Kyyrönen valoittaa.

Kilpailulajeina tapahtumassa olivat pikamatkojen juoksut, 800 metrin juoksu sekä kuulantyöntö. Sen lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus tutustua yli kymmeneen erilaiseen lajiin lajikokeiluradalla. Mukana olivat esimerkiksi Kajaanin Haka jalkapallon saralta, Kajaanin Kuohu esittelemässä nyrkkeilyä, Spartak Kajaani tekemässä tutuksi frisbeegolfia sekä Kajaanin Kiipeilijät kiipeilyttämässä osallistujia.

Tapahtuma oli suunniteltu koko perheen tapahtumaksi ja Kyyrönen kertookin, että tavoitteeseen päästiin, sillä erityisesti lapsiperheet löysivät tapahtuman hyvin:

- Pikajuoksujakin juoksimme kaikkiaan 10 lähdön verran. Vaikka varsinainen ilmoittautuminen juoksuihin päättyikin jo kello 11.00, niin otimme juoksijoita mukaan vielä muutamia minuutteja ennen lähtöjäkin, sillä tällä tavoin halusimme antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden päästä juoksemaan. 

Toki tapahtumaan mahtui myös kepeämpää ohjelmaakin. Pomppulinnassa ja Halisko-liikuntaradalla karisteltiin ylimääräiset energiat ja kasvomaalauksessa itsensä saattoi somistaa viikonlopun kunniaksi. Keppihevoskilpailutkin tapahtumassa nähtiin, kun Vimpelin nurmella kilvoiteltiin korkeus-, este- ja kouluratsatuksessa yli 30 kilpailijan voimin, joista nuorin oli vain 2-vuotias.

Tapahtuma järjestetään Kyyrösen mukaan varmuudella Kajaanissa myös ensi vuonna, joskin Pohjoisen alueen päätapahtuma tullaan järjestämään joko TUL:n Lapin tai Oulun piirissä. Sitä ennen Kainuussa pohditaan kuitenkin mahdollisuutta samantyyppisen talvitapahtuman järjestämiseen yhteistyössä seurojen ja TUL:n piirin kanssa.

Miikka Kortelainen

Kirjoittaja on Jormuan Tarmokkaat Urheilijat ry:n puheenjohtaja sekä TUL:n Kainuun piirin piirihallituksen jäsen


Katselukerrat (224)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

6. syyskuuta 2017/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.