19. tammikuuta 2018
Lapsiasiavaltuutettu: rikostaustan tarkistamisen tulisi olla velvoittavaa ja maksutonta vapaaehtoistoiminnan järjestäjälle

Lapsiasiavaltuutettu: rikostaustan tarkistamisen tulisi olla velvoittavaa ja maksutonta vapaaehtoistoiminnan järjestäjälle

TUL esitti joulukuussa 2017 lasten ja nuorten parissa toimiville vapaaehtoistoiminnan järjestäjille oikeutta maksuttomaan rikosrekisteriotteeseen. Kysyimme lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielipidettä asiasta. Kurttilan mukaan rikostaustan tarkistamisen edellytyksistä vapaaehtoistoiminnassa on säädetty toimivasti, mutta tarkistamisen tulisi olla velvoittavaa. Lisäksi sen tulisi olla maksutonta.

- Esitämme, että rikosrekisteriotteen tilaamisen tulee olla maksutonta kaikille lasten ja nuorten kanssa toimiville vapaaehtoistoimijoille, TUL:n pääsihteeri Risto Korpela sanoo.

Vuodesta 2014 lähtien urheiluseurojen on ollut mahdollista tarkistaa lasten ja nuorten parissa toimivien vapaaehtoisten rikostausta. Rikosrekisteriotteen pyytäminen on oikeus eikä velvollisuus.

Oikeusrekisterikeskuksen mukaan lain voimaantulon jälkeen näin on tehnyt vain 21 urheiluseuraa, vaikka viime vuosina on paljastunut useita valmentajan tekemiä hyväksikäyttötapauksia. Yksi syy tähän voi olla se, että rikosrekisteriotteen tilaaminen maksaa. Ylimääräinen menoerä on pois lasten ja nuorten liikuttamisesta.

- Vapaaehtoisten rikostaustoja tarkistetaan vähän. Esimerkiksi liikunta- ja urheilujärjestöissä sekä niiden seuroissa on vuosittain yli puoli miljoonaa vapaaehtoista, joista suuri osa lasten ja nuorten toiminnassa esimerkiksi ohjaajina tai valmentajina. Tähän suhteutettuna vapaaehtoistoiminnassa rikostaustan tarkistamisia on hyvin vähän. Rikostaustan tarkistamisen edellytyksistä vapaaehtoistoiminnassa on säädetty toimivasti, mutta tarkistamisen tulisi olla velvoittavaa. Samalla vapaaehtoisten rikostaustan tarkistaminen tulisi tehdä maksuttomaksi vapaaehtoistoiminnan järjestäjälle, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toteaa.

Lisäksi hän toivoo, että seuratoiminnassa kysyttäisiin enemmän palautetta lapsilta ja nuorilta. Lapsilta säännöllisesti kerätty palaute antaa aikuisille mahdollisuuden ymmärtää ja käsitellä asioita, joihin aikuisten tulisi kiinnittää huomiota.

- Tärkeää olisi muun muassa kysyä, haluavatko lapset ja nuoret, että omat vanhemmat ovat seuraamassa harjoituksia. Pitäisin hyvänä, että harjoituksissa lapset ja nuoret saisivat olla rauhassa vanhemmiltaan ja rakentaa suhdetta muihin lapsiin ja valmentajiin. Kuinka moni seura kysyy kauden päätteeksi systemaattisesti palautetta lapsilta ja nuorilta?, Kurttila kysyy.

Teksti: Niina Myllys 

 

Katselukerrat (679)/Kommentit (0)

8. tammikuuta 2018/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.

Luetuimmat jutut