19. lokakuuta 2017
Moniarvoista liikuntakulttuuria ei voi johtaa yhdestä keskuksesta käsin

Moniarvoista liikuntakulttuuria ei voi johtaa yhdestä keskuksesta käsin

TUL:n puheenjohtaja, professori Kimmo Suomi ottaa kantaa liikuntapoliittiseen tilanteeseen.

Suomen urheilun järjestöelämä on ollut kriisissä jo pitemmän aikaa: SVUL kaatui heikkoon taloudenhoitoon, SLU lakkautettiin, VALO liitettiin Olympiakomiteaan, Nuori Suomi ry sekä aikuisväestön kuntoliikuntaa edistänyt Kunto ry lopetettiin. Suomen Työväen Urheiluliitto on tarjonnut matalan kynnyksen harrasteliikuntaa ja seuratoimintaa yhdenvertaisesti jo lähes 100 vuoden ajan. TUL valmistautuu viettämään 100-vuotisjuhliaan vuonna 2019.

Suomalainen liikuntakulttuuri on moniarvoinen, eikä sitä voi johtaa vain yhdestä keskuksesta, Olympiakomiteasta, käsin. TUL:n puheenjohtajan Kimmo Suomen mielestä vaikuttaa siltä, että suuren tehtäväkuvan itselleen ottanut Olympiakomitea ei oikein tiedä mihin se pyrkii. Suomen mukaan olisi kaikkien etu, jos Olympiakomitea keskittyisi kilpaurheilumenestykseen ja arvokilpailumitalien hankintaan. Nyt Olympiakomitea tekee kaikenlaista varhaiskasvatuksesta työpaikka-, koulu- ja kuntoliikuntaan.

Moniarvoinen liikuntakulttuuri tarvitsee laajan liikuntaorganisaatioiden kentän, jossa yksittäisillä urheilujärjestöillä on omat itsenäiset tavoitteensa. TUL on yksi maamme suurimmista kansalaisjärjestöistä. TUL:ssa on 950 urheiluseuraa, 240 000 jäsentä, 15 työntekijää, 69 lajia ja 15 piirijärjestöä.

TUL:n tehtävänä on edistää lasten ja nuorten kasvua liikunnan avulla. TUL pyrkii edistämään aikuisväestön kuntoliikuntaa seuroissa ja erityisesti työpaikoilla yhdessä ammattiyhdistysväen, työnantajien ja TUL:n urheiluseurojen kanssa. Kimmo Suomen mukaan työyhteisöliikunta on tällä hetkellä eniten kasvava liikuntamuoto aikuisväestölle. Lähiliikuntapaikat edistävät eniten lasten ja nuorten arkiliikuntaa. TUL:n tavoitteena on huolehtia siitä, että kaikilla kansalaisilla ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan tai varallisuuteen katsomatta on mahdollisuus harrastaa liikuntaa omassa asuinympäristössään. 

Harry ”Hjallis” Harkimo johti opetus- ja kulttuuriministerin asettamaa työryhmää, joka esitti uusia tapoja selkeyttää valtion roolia liikuntapolitiikassa. Työryhmä teki kaikkiaan 17 kehittämisehdotusta liikunnan ja urheilun valtionavustusjärjestelmien selkiyttämiseksi. Esitys luovutettiin Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholle syyskuussa 2017.

TUL:n puheenjohtaja Kimmo Suomi hämmästelee Harkimon esiintymistä Ylen Aamu-Tv:ssä 15.9.2017, jossa Harkimo kritisoi TUL:a ja ruotsinkielistä urheilujärjestö Finlands Svenska Idrott FSI:a päällekkäisistä toiminnoista. Työryhmän esityksissä ja itse raportissa ei tästä mainita mitään. TUL voi yhtyä kaikkiin Harkimon työryhmän esityksiin, joista monet olivat myös TUL:n esityksiä.

Lisätiedot:
Kimmo Suomi
Professori, TUL:n puheenjohtaja
kimmo.j.g.suomi@jyu.fi


 

Katselukerrat (609)/Kommentit (0)

6. lokakuuta 2017/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.