19. elokuuta 2017
Yhteistoimintasopimus Viron Jõudin ja Kalevin kanssa

Yhteistoimintasopimus Viron Jõudin ja Kalevin kanssa

Hannu Kiminkinen

Kevättalvella Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n puheenjohtaja Kimmo Suomi ja liiton  uusi pääsihteeri Risto Korpela allekirjoittivat Viron Valgassa kolmikantaan pohjautuvan historiallisen yhteistyösopimuksen Eestimaa Spordiliit Jõudin ja Eesti Spordiselts Kalevin johtajiston kanssa. Sopimuksen yhtenä tavoitteena on Itämeren Sport-Peace Foorumin perustaminen.

TUL:n, Jõudin ja Kalevin edustajien allekirjoittaman sopimuksen tarkoituksena on myös kaikenpuolisen yhteistoiminnan vankistaminen ja virkistäminen sopijaosapuolten kesken. Sopijaosapuolilla on yhteinen käsitys kansainvälisen yhteisymmärryksen merkityksestä liikunnan alueella. Rauhaa ja yhteisymmärrystä voidaan edistää yhteisvoimin lisäämällä luottamusta ja rauhan olotilaa liikunnan avulla sopijaosapuolten jokapäiväisessä työssä.

Sopijaosapuolet korostavat, että liikunta on tehokas keino edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä. Liikunta yleensä ja erityisesti harrasteliikunta ovat yksi parhaista keinoista lisätä kansainvälistä tietämystä erilaisista liikuntakulttuureista ja niiden organisaatioista Itämeren piirissä. Yhteistoiminta Pohjoismaiden ja Itämeren maiden urheiluliikkeiden kesken on erityisen tärkeää. Osapuolet ovat valmiita laajentamaan sopijamaiden urheilujärjestöjen määrää Sport-Peace Foorumissa sellaisilla järjestöillä, jotka ovat valmiita hyväksymään allekirjoitetun sopimuksen keskeiset päämäärät ja tarkoitusperät. Tarkoituksena on kerätä lisää jäseniä Sport-Peace Foorumiin Pohjoismaista, Baltian maista ja muista Itämeren maista kuten Puolasta, Saksasta ja Venäjältä

TUL on toteuttanut Kalevin kanssa lähinnä usean lajin liitto-ottelutoimintaa jo 1950 luvun loppupuolelta alkaen. Jõudin kanssa yhteistoiminta käynnistyi vuonna 1989. Toimeenpanevana voimana on ollut TUL:n Savon piiri, joka on toteuttanut yhteistoimintaa monella saralla Jõudin alaisten Tarton, Pärnun, Hiidenmaan ja Harjun maakuntien urheiluliittojen kanssa. Nyt allekirjoitettu kolmikantaan pohjautuva historiallinen sopimus tulee vankistamaan myös virolaisten Jõudin ja Kalevin kahden keskistä yhteistoimintaa.

Sopimuksen tulevaisuuden suuntaviivoja tullaan tarkastelemaan yhteistyötahojen kesken 13. - 18.6.2017 Latvian Riikassa, missä järjestetään Kansainvälisen Työväen Urheiluliiton CSIT:n 5. maailman kisat. Syyskuun 22. päivänä väännetään Pärnun maakunnan Paikusella Kalevin isännöimänä junioreiden kreikkalais-roomalaisen painin TUL – Jõud – Kalev liitto-ottelu, mihin TUL:n painijaosto tulee nimeämään vankan ja iskukykyisen joukkueen.

 
Kirjoittaja on TUL:n kansainvälisen työryhmän jäsen.

Katselukerrat (1018)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

5. kesäkuuta 2017/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.

Luetuimmat jutut