21. marraskuuta 2017
Viisi Virkeää Vuosikymmentä

Viisi Virkeää Vuosikymmentä

Juuan Urheilijoiden 50-vuotishistoria valmistui

Kolmisen vuotta sitten Juuan Urheilijoiden johtohenkilöt ottivat yhteyttä mahdolliseen tutkijaan, joka voisi neuvoa historiankirjoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Ei kulunut pitkää aikaa, kun päädyttiin yhteiseen urakkaan. Tavoitteeksi asetettiin laadukkaan historiankirjoituksen tuottaminen. Asiaa edistämään valittiin historiatoimikunta, johon valittiin Jarmo ja Marja-Leena Vepsäläinen, Kauko Räsänen ja Sinikka Väyrynen.

Ripeästi käynnistettiin myös aineistonkeruu. Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen otti vastuun julkaisun kirjoitustyöstä. Hänen innostustaan asiaan siivitti aiemmat yhteiset kokemukset Juuan Urheilijoiden riennoissa. 

Historiateoksen valmistumista edesauttoi seuran aineistojen erinomainen tallentaminen. Varsinaisten seuradokumenttien lisäksi seuran julkaisema Piikkari-lehti toimi oivallisena aineistolähteenä. Säännöllisesti ilmestyneeseen Piikkariin olivat kirjautuneet seuran monimuotoiset tapahtumat.
 
Historiateoksen valmistumista edesauttoi Kansan Sivistysrahaston A. J. Kososen myöntämät apurahat. Merkittäviä korsia kirjahankkeen kekoon ovat kantaneet teoksen takasivuilla näkyvät yhteisöt ja yksityiset henkilöt, jotka ovat tuki-ilmoituksillaan ja esiostoillaan mahdollistaneet historian painoasuun saattamisen. Teoksen ulkoasusta on vastannut Jussi Virratvuori viestintätoimisto Kirjokannesta. Kirjan on painanut Otavan Keuruun kirjapaino. 

Viisi virkeää vuosikymmentä -teos koostuu esipuheesta ja kuudesta pääluvusta. Johdannossa lukija kuljetetaan yleisesti seurahistorioiden maailmaan ja kohdennetusti Juuan Urheilijoiden omaan hankkeeseen. Seuraavassa kahdessa luvussa Juuan Urheilijat paikannetaan osaksi pohjoiskarjalaista liikuntaa ja työläisurheilua sekä esitellään Juuka seuran toimintaympäristönä.
 
Kolme seuraavaa lukua tarkastelevat seuran toimintakausia. Luku Seuran perustaminen ja toimintojen vakiintuminen kattaa vuodet 1967 - 1981. Vuosien 1982-1999 tapahtumat on kirjoitettu lukuun Vireää ja monimuotoista toimintaa. Uuden vuosituhannen riennot -luvussa valaistavana ovat 2000-luvun tapahtumat. Viimeisessä pääluvussa arvioidaan Juuan Urheilijoiden merkitystä.

Juuan Urheilijoiden historiateos sisältää runsaan kuva-aineiston sekä henkilöhakemiston. Alun alkaen oli selvää, että teos toteutetaan kovakantisena. Juuan Urheilijoiden historiateos on merkittävä lisä sekä pohjoiskarjalaiseen liikuntatutkimukseen että laajemminkin koko suomalaisen liikuntakulttuurin tutkimukseen.  

 

Katselukerrat (414)/Kommentit (0)

Tunnisteet: tiedote

27. lokakuuta 2017/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.