24. elokuuta 2017
TUL-Kainuu palkitsi maailmanmestarista lähtien

TUL-Kainuu palkitsi maailmanmestarista lähtien

Aki Räisänen

Pian satavuotiaan Työväen Urheiluliiton Kainuun piiri on seuramäärältään, liiton pienin mutta kilpaurheilijoiltaan ehkä kovin. Piirissä on tällä hetkllä noin 10 aktiivisti toimivaa seuraa.

Kainuussa ei piirin parhaiden palkitsemislistalle juuri pääse kuin vähintään Suomen mestarina ja usein palkintoperusteena on Euroopan tai jopa maailmanmestaruus. Näin tälläkin kertaa Kajaanin Hakan hiihtomajalla pidetyssä piirikokouksessa.

Sotkamolainen Jari Niskanen meni 40 vuotta sitten Kajaanissa ammattikoulussa ollessaan nyt käyttökiellossa olevan keskuskentän katsomon alla olleeseen punttisaliin, kokeilemaan miltä punttien kolistelu tuntuu. Ja sille tielle Jari jäi.

Hän palasi sähköasentajana Sotkamoon ja alkoi nostaa Sotkamon Visan voimanostoa huipulle, jossa se nytkin on. Saatiin maapohjalla olleeseen terveyskeskuksen kellaritilaan punttisali joka on kovassa käytössä. Tänä keväänäkin kuuden viikon jaksossa 12 000 käyntikertaa ja seuralla mestarien ohella nuoria ja harrastajia. -Meillä on hyvä tyttöjenkin ryhmä, Jari kertoi.

Visa on järjestänyt monet lajin arvokisat, kaksia maailmanmestaruusnostoja myöten. Nyt haussa ovat penkkipunnerruksen Suomen mestaruuskisat ensi vuodelle. -Kilpailu on kova, moni haluaa ne. Itse kisojen järjestely on meille helppoa, mutta sponsorien hankinta ja muut taustajärjestelyt vaativat aina kuukausien työn. Raha on tiukassa vaikka kyse olisi mainoksista mestarinostajien verkkareihin, Jari Niskanen sanoi.

Jari Niskanen palkittiin TUL:n Kainuun piirin parhaana senioriurheilijana viime vuodelta, saldona mm. Master 2-luokan maailmanmestaruus alle 105-kilon painoluokassa. Hän nosti Suomen ennätyksiä ja MM-kisoissa hän kävi Etelä-Afrikassa asti. Piirin parhaana miesurheilijana viime vuodelta palkittu Penkkipekkana tunnettu penkkipunnerruksen huippu Pekka Kulju, on myös Visan edustaja. Piirin parhaan naisurheilijan tittelin sai nyt ruusun kera Kajaanin Kuohun 20-vuotias nyrkkeilijä Krista Kovalainen, joka on urallaan ehtinyt voittamaan alle 57 kiloisten sarjan Suomen mestaruudenkin. Myös lupaavan nuoren juniorin palkinto meni Kuohun nyrkkeilyyn Pyry Holapalle. Parin viikon päästä 12 vuotta täyttävä Pyry voitti poikanyrkkeilypäivillä sarjansa viime vuonna ja TUL:n kisoista tuli pronssia. Vuoden valmentajan palkinto meni Kajaanin Hakan Juha Tervolle, joka tekee hyvää työtä seuran 07/08-joukkueen junnujen kanssa.

Leiriä pukkaa

Kainuussa on myös liikkuvia veteraaneja. Kokouspuheenjohtajanakin toiminut Tauno Juppi tuli paikalle liki suoraan 21 kilometrin hiihtolenkiltä. Kainuun piirihallituksen erovuoroiset jäsenet, varapuheenjohtaja Mauno Huttunen (Kajaanin Haka), Juhani Hurskainen (Kajaanin Jousi), Hannu Korhonen (Kajaanin Hiihtäjät) ja Aki Räisänen (Spartak Kajaani) valittiin uudelle 2-vuotiskaudelle. Lisäksi työkiireiden takia eroa pyytäneen Senja Vänskän tilalle täksi vuodeksi vaihtui Jormuan Tarmokkaiden Urheilijoiden eli JTU;n edustajaksi Miikka Kortelainen.

Piiri järjestää erilaista toimintaa ja myös veteraaneilla on oma pilkkikisat jo ensi sunnuntaina. Uusi tapahtuma on kesäkuun alkupuolelle usean seuran yhteistyönä Kajaanissa järjestettävä noin viikon liikuntaleirikoulu, jossa monikulttuurisuus huomioidaan. Toimintaan on saatu KSL:n avustus. Oma Liikkeelle-tapahtuma on luvassa syyskuun alussa JTU:n ollessa tapahtuman päävastuussa jo kolmatta kertaa. Sisältönä TUL:n piirin yleisurheilumestaruuskisat ja paljon muuta.

Kirjoittaja on TUL:n Kainuun piirin hallituksen jäsen

Katselukerrat (2601)/Kommentit (0)

Tunnisteet: liikunta kainuu

3. huhtikuuta 2017/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.

Luetuimmat jutut