25. huhtikuuta 2018
TUL Järvi-Suomea palvellaan nyt Jyväskylästä

TUL Järvi-Suomea palvellaan nyt Jyväskylästä

TUL Järvi-Suomen aluetoimisto muutti vuodenvaihteessa Varkaudesta Jyväskylään. TUL:n uusi työntekijä Johanna Nekkonen ei kauhistele toimialueensa laajuutta, vaan on tarttunut haastavaan tehtäväänsä nuoren naisen tarmolla.

TUL:n Järvi-Suomen alue muodostuu Karjalan, Keski-Suomen, Saimaan ja Savon piireistä. Niiden yhteistoimintaa ryhdyttiin rakentamaan syksyllä 2013 TUL:n liittokokouksen hyväksyminen uusien suuntaviivojen ohjaamana. 

- TUL Järvi-Suomi ry syntyi parin vuoden valmistelun jälkeen vuoden 2015 lopulla koko liiton ensimmäisenä uutena aluejärjestönä. Siitä asti toimintaa on operoitu Varkaudesta käsin, kertoo TUL Järvi-Suomen puheenjohtaja Hannu Kiminkinen.

Kun TUL:n Keski-Suomen ja Savon piirin toiminnanjohtaja Anna-Maija Piippo jäi eläkkeelle, aluejärjestön hallitus päätti siirtää toimiston Jyväskylään. Sopivat tilat löytyivät Järjestöjen talosta Jyväskylän ja Ympäristön Linja-autohenkilökunta ry:ltä vuokratuista tiloista. Yhteydet ay-liikkeeseen syntyvät nyt luontevasti, kun samassa talossa on monien ammattiliittojen aluetoimistot ja lisäksi joidenkin ammattiosastojen toimistoja.

Alueen ja piirien toiminnan painopiste on seurojen palvelutoiminnassa ja matalan kynnyksen harrasteliikunnassa unohtamatta lajipainotteista ja huippu-urheiluun tähtäävää toimintaa. Alueen piireihin kuuluu yli 200 urheiluseuraa.

Johanna Nekkonen sai toimiston tupaantuliaisissa runsaasti onnentoivotuksia niin Järjestöjen talojen muilta toimijoilta kuin myös paikallisilta seuraihmisiltä ja muilta yhteistyökumppaneilta.

Lapista keskelle Suomea

Soinista Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva Johanna Nekkonen muutti Jyväskylään Sallasta, jossa hän toimi kunnan liikunnanohjaajana.

- Olin paljon käynyt Jyväskylässä ja tykännyt kaupungista. Tämä on kiva liikuntakaupunki, jonne oli mukava muuttaa, kun tarjoutui tilaisuus. Oikein ystävällisesti minut on otettu vastaan.

Iso toiminta-alue ei uutta työntekijä hirvitä. Nekkonen vastaa myös Keski-Suomen ja Savon piirien toiminnasta sekä TUL:n aikuisten harrasteliikunnasta.

- Asia kerrallaan hoidetaan ja onneksi minulla on tosi paljon aktiivisia ihmisiä tukena. 

Ensimmäisinä töinä Nekkosen pitää saada viime vuoden toimintakertomukset ja tämän vuoden toimintasuunnitelmat valmiiksi.

-Siinä onkin hyvä mahdollisuus perehtyä piirien ja koko alueen toimintaan. Sitten täytyy ruveta käymään aluetta läpi ja päivittää seurojen tietoja. Seurakäyntejäkin alan tekemään pian mahdollisuuksien mukaan. Toivon myös, että seuroista ollaan aktiivisesti minuun päin yhteyksissä.

TUL Järvi-Suomen toimisto sijaitsee osoitteessa Kalevankatu 4 krs. 3, 40100 Jyväskylä. Johanna Nekkosen tavoittaa puhelimitse numerosta 050 344 8270 ja sähköpostitse osoitteella johanna.nekkonen(at)tul.fi

Teksti ja kuva: Jarkko Mänttäri

Katselukerrat (2629)/Kommentit (0)

10. tammikuuta 2018/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti