24. elokuuta 2017
Väinö Pässilän muistolle

Väinö Pässilän muistolle

Lahdesta saapui suruviesti. Ei yllättävä, mutta silti koskettava. Väinö Pässilä, Lahden Kaleva, TUL, on kuollut.

Väiskin toiminta TUL:ssä liittyy olennaisesti TUL:n vahvaan nousukauteen 1970-luvulla. Yhteiskunnan yleisvasemmistolaisuus toi TUL:ään nopeasti uusia jäseniä, uutta toimintaa, TUL nousi yhteiskunnan urheiluelämän merkittäväksi vaikuttajaksi. Työläisurheilun itsenäisyysaate nousi kunniaan. Tämän aatteen ja toiminnan tukijaksi ja tekijäksi ilmestyi lahtelainen työvoima-asiantuntija Väinö Pässilä. Ylivoimaisen ahkera, suora toiminnan mies nosti ensin oman seuransa Lahden Kalevan Lahden suurimmaksi urheiluseuraksi.

Valtakunnallisen tietoisuuteen Väiski nousi TUL:n piirissä ollessaan pääjärjestäjänä TUL-74 -tapahtumaa Lahdessa. Suurjuhlan järjestelyissä Väinö Pässilän ainutlaatuisen erinomaiset organisaatiokyvyt pääsivät loistoonsa. Väiski osasi johtaa ja myös delegoida tehtäviä luottaen alaisiinsa, mutta myös valvoen, että hommat tulevat hoidetuiksi! Lahden juhlista muistamme punaiset TUL-hupparit ja pääministeri Sorsan ”jumppa-humppa” -tanssin pääjuhlan eturivissä vierellään TUL:n puheenjohtaja Osmo Kaipainen. Lahden juhla -74 oli paitsi TUL-väen riemukas kesätapahtuma, merkittävä poliittinen kannanotto TUL-hengen ja liiton itsenäisyyden puolesta. Aate, joka jäi Kalevi Sorsankin mieleen! Lahden juhlat jäivät myös nuoren kuubalaisen juoksijapojan, silloin 20-vuotiaan Alberto Juantorenan mieleen. Lahdessa TUL:n Ossi Karttunen voitti tulevan kaksinkertaisen olympiavoittajan. Tavatessani kuubalaisen urheilujohtajan vuoden 1994 MM-yleisurheiluissa, hän muisteli suurella lämmöllä nuoruuden matkaansa Suomeen ja Lahden TUL-tapahtumaan!

TUL:ssä käytiin 1970-luvun puolivälissä kova kamppailu TUL:n puheenjohtajan henkilöstä. Kenttäväki voitti ylivoimaisesti. Kaipainen jatkoi ja hänen tuekseen TUL:n varapuheenjohtajaksi nousi Väinö ”Väiski” Pässilä Lahdesta. Varapuheenjohtajat ovat monissa järjestöissä vain todella varalla ilman suurempaa merkitystä. Väiski ei ollut sellainen varapuheenjohtaja. Hän otti homman tosissaan, teki valtavalla energisyydellään töitä TUL:n hyväksi, auttoi Osmo Kaipaista monin eri tavoin, otti valtaa ja vastuuta. Väiski uudisti TUL:n uinuvan järjestöorganisaation, pani asioiden hoitoon vauhtia. Mikä tänään päätettiin, piti viimeistään huomenna olla toteutettu! TUL:n toimiston työntekijöiden pöydille ilmestyi erilaisia toimenpidelappuja Väiskin ainutlaatuisen kauniilla, mutta hyvin persoonallisella ja vaikealukuisella käsialalla. Mutta toimeksi piti panna, mitään ”marjastelijoita” Väiski ei sietänyt – ei työssä eikä aatteessa. Puhelinmuistionkin Väiski sai TUL:oon aikaiseksi.

Tukea Eestiin

Kavereitaan Väiski tuki ja auttoi aina. Erityisen lämpimästi Väinö Pässilää muistetaan TUL:n veljesjärjestö Eestin Kalevissa. Lukuisat riemukkaatkin matkat Kalevin vieraaksi sisälsivät aina Väinö Pässilän tuoman Kalevin urheilun auttamisen tehtävän. Mitä moninaisimmilla tavoilla Väiski auttoi Reio Ojavereä ja muita Kalevin johtohenkilöitä kehittämään omaa järjestöään. Apu oli aina toverillista, pyyteetöntä todellisten ystävien auttamista.

Väinö Pässilä oli urheilujohtajana myös Valtion urheiluneuvoston jäsen, Olympiakomiteassakin, mutta ehdottomasti merkittävimmän työnsä hän suoritti Työväen Urheiluliiton piirissä.Väinö Pässilä oli henkilö, johon aina saattoi luottaa kamppailussa itsenäisen työläisurheilun, itsenäisen TUL:n puolesta !

Kiitos siitä Väiski!

Teksti: Pekka Hurme
Kirjoittaja toimi TUL-lehden päätoimittajana vuosina 1972 - 1984 
                                                                    

 

Katselukerrat (2560)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

31. maaliskuuta 2017/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.

Luetuimmat jutut