28. kesäkuuta 2017
Reima Salonen: Polvijärven Vauhdin kaltaisia urheiluseuroja tarvitaan

Reima Salonen: Polvijärven Vauhdin kaltaisia urheiluseuroja tarvitaan

Kilpakävelyn Euroopan mestari ja MM-mitalisti Reima Salonen vieraili Polvijärvellä Vauhdin 70-vuotisjuhlan juhlapuhujana. Vankkaa kokemusta ja lämmintä ihmisläheisyyttä henkinyt puhe ammensi voimansa vapaaehtoisen seuratyön perinteestä ja liikunnan tuomasta ilosta kaikissa ikäryhmissä. 

Reima Salonen muistutti puheessaan liikunnan riemun olevan yhteistä kaikilla lapsilla maailmassa. Siksi Salosen mielestä tarvitaan Polvijärven Vauhdin tapaisia urheiluseuroja antamaan mahdollisuuksia tulla urheilun ja liikunnan pariin. 

- Huippu-urheilun valtava näkyvyys kaikkialla maailmassa peittää alleen kaiken sen urheilutyön perustan, urheiluseuratoiminnan. Minulle suurin anti urheilusta on ollut aaja ystävien joukko, Salonen sanoi. 

Vauhdin juhlassa muistettiin yli 20 viimeisimmän kymmenen vuoden aikana aktiivisesti toiminutta vauhtilaista joukossa myös pidempäänkin toimineet puheenjohtaja Katja Varonen-Puhakkaa, sihteeri-taloudenhoitaja Sirpa Huikuria ja monen käytännön toteuttaja Voitto Parikkaa

Vuosikymmenen urheilijapalkinnoin muistettiin yleisurheilun SM-mitalisteja Sami Vartiaista ja Carita Krögeriä sekä veteraaneista hiihdon arvokisamitalisti Esko Hyväristä.

Vauhdilla yli 500 jäsentä

Voitto Parikka loi yhteenvedon seuran historiikkiin, erityisesti viimeisimmän kymmenvuotiskauden tapahtumiin. Joukossa myös laajemminkin kuvasarjoin esiin tuotu hanke, jolla rahoitettiin päiväkodin laajennus Namibiassa. Tänään Vauhti on yli 500 jäsenen monialaseura, jossa huomattava osuus on kuntoliikunnalla.

Seuran monimuotoisuudesta saatiin juhlassa myös käytännön näyttö, kun seuran zumbakids ryhmän 7-12-vuotiaat tytöt esittivät pätkän liikunnastaan ohjaajansa Mirva Hirvosen johdolla.

Naapuriseura Mutalan Riennon kuntoilijat toivat välähdyksen Seinäjoen väliliittojuhlan Lakeuden kisojen kenttävoimistelusta ja uudesta rivitanssistaan. Kunnan tervehdyksen esitti kunnanjohtaja Annu Ahonen. Seuraa muistivat useiden yhteisöjen joukossa myös TUL:n Karjalan piiri ja TUL Järvi-Suomi ry.

  

 

Katselukerrat (2344)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

4. joulukuuta 2016/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.

Luetuimmat jutut