25. maaliskuuta 2017

Uudessa Olympiakomiteassa ei ole mitään uutta

Olympiakomitean uudeksi puheenjohtajaksi valittava Suunnistusliiton puheenjohtaja Timo Ritakallio oli TV 1:n urheilutoimituksen haastateltavana lauantaina. Suurelle yleisölle ja urheilumedialle tuntematon Ritakallio ei missään vaiheessa haastattelua kertonut mitään yllättävää ja uutta.

Vaikka suunnistus on myös oivaa kunto- ja harrasteliikuntaa, ei Ritakallio haastattelussa tuonut esille Olympiakomitean roolia "kaiken kansan liikuttajana". Suunnistus oli ehdolla vuoden 2020 Tokion olympialaisiin eli oikeaksi huippu-urheiluksi, mutta putosi jatkosta alkukesästä.

Olympiakomitean saa puheenjohtajakseen roolinsa mukaisesti vahvan huippu-urheiluihmisen. Puheet matalan kynnyksen liikunnan, harrasteliikunnan, nuorten maksuttomien kunnallisten harjoitusvuorojen ja ilmaisten lajikokeilujen puolustajana jäivät nollaan lauantain haastattelussa.

TV-haastattelun perusteella on entistä vaikeampi uskoa, että Valon ja Olympiakomitean fuusiosta syntyisi mitään muuta kuin vanha Olympiakomitea. Tätä todistaa Olympiakomitean www-sivuilla oleva määritelmä: ”Olympiakomitean tehtävät liittyvät jatkossa laaja-alaisesti liikuntakulttuuriin liikkeen lisäämisestä huippu-urheiluun”.

Uuden huippu-urheilupomon kantavana ajatuksena kysymykseen kuin kysymykseen oli rahoitus, rahoitus ja rahoitus. OK eli suomalainen huippu-urheilu tarvitsee lisää rahaa, lisää yrityskumppaneita ja mielellään myös lisää yhteiskunnan eli Veikkauksen euroja. Oli kysymys mikä tahansa, aina vastaus kiertyi siihen, kuinka saada lisää urheilijoita, lisää huippuja ja paljon enemmän arvokilpailumitaleita.

Kansan saamisesta liikkeelle ei sen sijaan puhuttu mitään.

Jopa koululiikunnan merkityksen korostamisen Ritakallio sai kytkettyä lasten ja nuorten lisääntyvän kiinnostuksen synnyttämiseen urheilemista kohtaan. Ajatus on se, että mitä enemmän on urheilevaa nuorisoa, sitä paremmat mahdollisuudet Suomen on saada arvokilpailumenestystä. Ja sitä helpommin huippu-urheilu saa rahoitusta.

Uuden puheenjohtajan kannattaisi koululiikunnan roolista keskustella Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ihmisten kanssa. Muun muassa he voisivat kertoa, ettei koululiikunnan roolina ole tehdä urheilijoita, eikä Suomen surkea menestys olympialaisissa ole koululiikunnan syytä. Koululiikunnan tehtävänä on antaa elinikäinen kipinä liikunnan harrastamiseen.

"Maailman liikkuvin urheilukansa 2020" on muutama vuosi sitten asetettu tavoite. Toivottavasti uusi Olympiakomitea hyvin pian ensi vuoden alussa kertoo, kuinka tuo tavoite ihan aikuisen oikeasti saavutetaan. Valon aikana ei ole nähty toimenpiteitä, eikä liiemmin kuultu edes juhlapuheita keinoista. "Maailman liikkuvin urheilukansa 2020" kun sisältää viestin siitäkin, että kyse on myös kuntoliikunnasta, ei vain huippu-urheilusta.

Timo Ritakallion haastattelua oli mielenkiintoista kuunnella. Surullisen tunnelman vallitessa tosin, sillä yhtä selvästi huippu-urheiluun painottuneita mielipiteitä harvoin kuulee. Uudeksi puheenjohtajaksi valittavalla Ritakalliolla olisi lauantaina ollut mahdollisuus ottaa paikkansa muunakin kuin huippu-urheilua korostavana puheenjohtajana.

Tosin ehdollepanotoimikunnan esitys Olympiakomitean hallituksesta on linjassa huippu-urheilu edellä menevästä linjasta. Harraste- ja kuntoliikuntaan suuntautuneita järjestöjä on tulossa hallitukseen peräti yksi.

 

Katselukerrat (3124)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

14. marraskuuta 2016/Päätoimittajalta

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.

Luetuimmat jutut