22. syyskuuta 2017

Urheilu tarvitsee kansallisomaisuutta

Urheilun sanotaan tarvitsevan esikuvia, joista urheilijan alkutaipaleella olevat voivat ottaa mallia ja ihailla. Näitä esikuvia riittää ja on aina riittänyt. Menneisyyteen ero on siinä, että nyt ihmisten on äärimmäisen helppo nykyisen informaatiotekniikan ja lukuisten tv-kanavien ansiosta nähdä oma suosikkiurheilijansa ilman vaivannäköä.

Esikuvat ovat innostajina ja esimerkkeinä tärkeitä, mutta voittopuolisesti esikuvana oleva urheilija on tärkeä toiselle urheilijalle. Urheiluun kuuluu myös hyvin merkittävänä osana kannattaminen, fanittaminen. Jokaisella maalla on omat ”nimikkourheilijansa”, joiden elämästä tiedetään kaikki se sama, mitä tiedetään tunnettujen laulajien ja elokuvanäyttelijöiden yksityiselämästä.

Harvassa ovat kuitenkin ne urheilijat, joiden nimi mainitaan niissäkin pöydissä, joissa ei puhuta urheilusta ja jotka ovat tuttuakin tutumpia urheilun ulkopuolellakin eskari-ikäisestä eläkeläiseen. He ovat oman uransa ansiosta ansainneet paikkansa ”kansakunnan muistissa” kansallisomaisuutena. Antiikin Roomassa heille olisi rakennettu temppeleitä, heitä juhlittaisiin nimikkopäivänä ja tärkeimmistä tehtäisiin jumalia, joille tuodaan uhrilahjoja.

Nämä urheilijat, oikeat ikonit ovat tärkeitä. Saattaa olla jopa niin, että maan urheilukulttuurin syvyys näkyy siinä tavassa ja intohimossa, jolla näitä urheilijoita seurataan ja heidän nimeensä vannotaan. Ihan heti ei tule mieleen Suomesta ainuttakaan tällaisen aseman saanutta urheilijaa, mutta monista pitkän urheilukulttuurin omaavista maista heitä löytyy.

Yksi jalkapallomaailman edelleen puhutuimmista pelaajista täyttää maanantaina 40 vuotta. Hän vieraili hiljattain paavin luona Vatikaanissa ja tapaamisesta levisi tietysti valokuvia sosiaalisessa mediassa. Kuvaavin teksti oli: ”Tätä miestä tullaan tapaamaan ja tervehtimään ympäri maailman, häntä kuvataan, hänestä puhutaan päivittäin. Hänen vieressään seisoo paavi”.

Italian jalkapallon pääsarjassa pelaavan As Roman kapteeni Francesco Totti ei ole vain ikoni Roomassa vaan kaikkialla maailmassa; elävä legenda ja pelaaja, joka tunnetaan kaikkialla. Hänestä puhutaan positiivisessa merkityksessä vastustajienkin kannattajien joukossa, Roman kannattajat protestoivat hänen puolestaan.

Suomalaisessa urheilussa ei koskaan ole ollut omaa Tottia ja harvassa ovat samaan asemaan nousseet urheilijat koko maailmassa. Ei sellaista italialaista, jolla ei olisi Kapteenista (”On vain yksi Kapteeni") mielipidettä ja poikkeuksetta mielipide on positiivinen. Onko meillä Suomessa näitä urheilijoita? Olemmeko edes kiinnostuneita loppujen lopuksi kovinkaan paljon meidän huippu-urheilijoistamme?

Totin saamaa suunnatonta arvostusta ja huomiota on mahdotonta käsittää, jos ei ole päässyt ja pääse itse asiaa kokemaan. Suomen sanotaan olevan urheilukansa, mutta missä ovat meidän omat tottimme? Urheilijat, jotka päätyvät tatuointeihin, joiden pelipaidat ja lippikset ovat seuran myydyimmät fanituotteet ja joiden puolesta kiihkeimmät fanit jättävät vaikka koko kauden väliin.

Totti on esimerkki kansallisomaisuudesta, joka saa kaksi toisilleen ventovierasta ulkomaalaista aloittamaan keskustelun.

Suomalainenkin urheilu tarvitsisi urheilijoita, jotka sytyttävät joka päivä, jotka saavat tunteet pintaan ja jotka ovat kansallisomaisuutta. Jotka saavat ymmärtämään, mistä urheilussa on itse asiassa kyse. Toistaiseksi heitä ei ole missään näkynyt.

 

Katselukerrat (3376)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

23. syyskuuta 2016/Päätoimittajalta

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.

Luetuimmat jutut