20. marraskuuta 2017

Olympiakomitea on läksynsä lukenut

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski ei kertonut YLE:n haastattelussa mitään uutta niistä keinoista, joilla Suomi nostetaan huippu-urheiluvaltioiden joukkoon. Jos hän olisi lisännyt keinovalikoimaan uutta, olisi se ollut ennen kuulumatonta.

Kojonkoski kumppaneineen on hyvin sisäistänyt itse itselleen kehitetyn mantran: lisää ammattivalmentajia, lahjakkaat nuoret urheiluakatemioihin, lisää tukea huippu-urheiluun. Muuta ei sitten tarvitakaan.

Tuossa Copacabanan rannan kisastudiossa tehdyssä haastattelussa Kojonkoski ei sen sijaan maininnut sellaisia huippu-urheilulle vieraita sanoja kuten ”ruohonjuuritaso”, ”lapset”, ”harrasteliikunta”, ”liikunnan ilo”, ”lisenssimaksut”, ”urheilun kustannukset”, ”maksuttomat harjoitusvuorot lapsille ja nuorille”. Edes sanaa ”koululiikunta” ei huippu-urheilujohtajan suusta kuultu.

Olympiakomiteassa siis edelleen luullaan, että maailman tai edes Pohjoismaiden huipulle vievä kansanosa tippuu taivaalta suoraan valmentajien käsiin. Ei tarvita satsauksia seuratoimintaan, lasten ja nuorten valmentajien osaamisen kehittämiseen, kustannusten alentamiseen ja urheilun hintalapun halpuuttamiseen.

Yksi perinteinen mantran osa Kojonkoskelta kuitenkin jäi puuttumaan. Tuossa haastattelussa hän myönsi, ettei huippu-urheiluun ole tulossa valtiolta lisää rahaa. Liekö erityistilintarkastus ja ok:n rahankäytön tuleminen julkisuuteen tehneet tehtävänsä? Turhaan eivät suomalaisyritykset ulkoministeriön johdolla pidä Suomi-taloa Riossa pystyssä.

Olympiakomitean viestintäjohtaja Jyrki Kemppainen kirjoitti vuonna 2013 tultuaan Valon viestintäjohtajaksi, että ”Synnytämme liikunnallista elämäntapaa ja pyrimme pitämään kansalaiset mahdollisimman tiukasti fyysisesti aktiivisina”. Kemppaisen mukaan Valo tunnistaa liikkumattomuuteen sekä liikunnasta syrjäytymisvaarassa oleviin henkilöihin liittyviä riskitekijöitä.

Milloin nämä toimet käynnistyvät? Vai riittääkö huippu-urheilun saarnaajille pelkkä ongelmien tunnistaminen ilman toimenpiteitä?

Tänään olympiakomitea ja Valo ovat yksi ja sama organisaatio. Kemppaisen esille nostamia ajatuksia on vaikea, jollei jopa mahdotonta tunnistaa olympiakomitean päätöksistä, henkilöstön tehtävänimikkeistä ja toiminnasta. Eipä ole toistaiseksi kuultu puheita, joiden perusteella voisi odottaa huippu-urheilun kapean näkökentän silmälaseilla yhteiskuntaa tarkastelevien ihmisten olevan huolissaan muusta kuin Suomen menestymisestä olympialaisissa ja MM-kilpailuissa.

Slogan ”Maailman liikkuvin urheilukansa 2020” tuntuu kahden sanan osalta entistäkin teoreettisemmalta, kun aikaa on enää reilut kolme vuotta tulla ”liikkuvimmaksi” ja ”urheilukansaksi”. Jos muun muassa ruohonjuuritaso eli seuratoiminta jätetään edelleen vaille huomiota eikä lasten ja nuorten ensimmäisten valmentajien sekä ohjaajien osaamisen tasoon edelleenkään kiinnitetä olympiakomitean taholta huolta, ei nykyisten kärkiurheilijoiden jälkeen ole kasvamassa uutta sukupolvea.

Miten voisi kasvaa, kun olympiakomitea ilman ajatustakaan tarttua toimeen ainoastaan seuraa katseella harrastamisen kustannusten karkaamista perheiden käsistä, laadukkaan lapsi- ja juniorivalmennuksen rappiolle joutumista sekä kunnallisten liikuntapaikkojen maksujen kohoamista. Asiat eivät tunnu huolettavan huippu-urheilun saarnaajia edes siinä ”kuuluisassa juhlapuheessa”.

Katselukerrat (5983)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

17. elokuuta 2016/Päätoimittajalta

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.