19. lokakuuta 2017
Kimmo Suomi: Harrasteliikunta ei ole pois urheilusta

Kimmo Suomi: Harrasteliikunta ei ole pois urheilusta

TUL:n uunituore puheenjohtaja Kimmo Suomi toivoo ja peräänkuuluttaa TUL:n seuroilta rohkeutta ottaa ohjelmaansa lasten ja nuorten harrasteliikunta. Kerran-kaksi viikossa tapahtuva ohjattu harrasteliikunta on edullista ja siis myös hyvää mainosta seuran toiminnalle. 

– Kilpa- ja huippu-urheiluseurojen ohella tarvitaan harrasteliikuntaseuroja ja harrasteliikuntaa urheilun rinnalle. Lasten ja nuorten ohella TUL:n seuroja tarvitaan liikuttamaan myös työpaikkoja, Suomi sanoo.

TUL:n puheenjohtaja Kimmo Suomi on siviilityössään Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan professori ja keskittynyt tutkimuksissaan liikuntapolitiikkaan. Hänen mukaan TUL tulee esittämään valtakunnallista aikuisväestölle suunnattua Liikkuva työyhteisöä -hanketta yhdessä ay-liikkeen ja työnantajien kanssa sekä ikääntyneille suunnattua maailman terveysjärjestön WHO:n markkinoimaa Active Ageing eli Aktiivinen ikääntyminen -hanketta yhteistyössä sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa.

- Kun meillä on lapsille ja nuorille suunnattu erittäin hyvä maan hallituksen liikunnan kärkihanke ”Liikkuva koulu”, niiin "Liikkuva työyhteisö" kohdistuu työikäisiin, Suomi sanoo.

TUL täyttää vuonna 2019 sata vuotta. Syntymäpäiväjuhlaan mennessä Suomi toivoo niin liiton kuin seurojenkin olevan nykyistä paremmassa ”kunnossa”. Suomen mukaan 100-vuotisjuhlavalmisteluihin lähdetään heti sillä mielellä, että tästä edespäin tehtävää TUL-toimintaa voidaan esitellä juhlavuonna kuten Best ja Next parctise -toimintaa.  

Seurojen osalta tämä tarkoittaa Suomen mukaan muun muassa lasten, nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan kehittämistä osana seuran toimintaa.

– Urheilu- ja liikuntaseurat ovat TUL:n selkäranka. Harrasteliikunta ei missään nimessä tarkoita kilpa- ja huippu-urheilun lopettamista, eikä se synnytä joko tai – tilannetta. Jatkossakin liitto tukee TUL:n seurojen huippu-urheilua ja meidän seuroissamme on paljon huippu-urheilua. Tästä esimerkkinä ovat Rion olympialaisiin jo nyt valitut kahdeksan TUL-urheilijaa ja muun muassa. jalkapallon, koripallon sekä lentopallon pääsarjoissa pelaavat TUL:n seurojen joukkueet, Suomi sanoo.

Kansainvälisen Työväen Urheilujärjestö CSIT:n kesäkuun 2017 Riikassa Latviassa järjestettävien Maailman Kisojen valmistelut on jo käynnistetty TUL:ssa Antti Kempaksen johdolla.

Harrasteliikunta on yksi polku seurassa

– Seurassa on monenlaisia polkuja, joista yksi on harrasteliikunta. Kaikista ei tule huippu-urheilijoita, eikä kaikista tarvitse tullakaan, mutta elinikäisen harrastuksen liikunnasta voi saada. Urheilua harrastavien nuorten määrä vähenee rajusti teini-iässä ja sen jälkeen, mutta harrasteliikunnasta nämä nuoret voivat löytää itselleen keinon jatkaa lajin parissa, mutta edullisemmin ja hauskemmin, Suomi sanoo.

Hänen tutkimusten mukaan aikuisista vain neljä prosenttia liikkuu kilpailutarkoituksessa.

Harrasteliikunnan levittäminen seuroissa vaatii puheenjohtajan mukaan TUL:n koulutuksen ulottumista myös harrasteliikuntaan sekä yleisesti ottaen koulutuksen parantamista ja menetelmien tuomista 2020-luvulle. Toisin sanoen koulutuksen viemistä verkkoon, digitalisoimista ja monistepinojen pienentämistä.

– Meidän on saatava maan parhaat kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijat tekemään koulutusaineistoja, Suomi sanoo.

Työpaikoille yhteistoimin

Työvoiman uusintamiskustannusten jako yhteiskunnassa on työväenliikkeelle klassinen kysymys. Kenelle kuuluvat kustannukset, että työväki olisi hyvässä kunnossa? Suomi toivoo seurojen kiinnittävän huomiota myös aikuisten harrasteliikuntaan. Näin on tehty TUL:ssä, jossa työskentelee harrasteliikunnan kehittäjänä Tiia Kaukovuo

Aikuisten harrasteliikunta tarkoittaa mitä suurimmassa määrin työikäisten liikuntaa ja liikuttamista, joten työhön tarvitaan myös ammattiliittoja, työpaikkoja ja työnantajia.

– Hyviä kumppaneita TUL:lle ovat ammatilliset paikallisjärjestöt, työnantajat, julkinen sektori ja kolmas sektori. Toivon yhteistoiminnallista eli kollaboratiivista liikuntapolitiikkaa.

Suomi toivoo seuroissa mietittävän, mitä ne voivat tehdä aikuisten harrasteliikunnan kehittämiseksi. Paras tapa on lähteä liikuttamaan yhteistyössä ay-liikkeen ja työnantajien kanssa.

– Kaikki voittavat, kun mukana on TUL, ammattiliitot ja työnantajat. Yrityksen etu on, että henkilöstö voi hyvin ja kykenee tekemään töitä.

– Kun työnantaja on kiinnostunut henkilöstön hyvinvoinnista, on tämä tilaisuus TUL:lle ja TUL:n seuroille. Työpaikkojen liikuntatoimintaa ei voi jättää vain yritystoiminnalle, koska me olemme kiinnostuneita niistäkin, jotka tarvitsevat eniten liikuntaa. Liikunta-alan yrityksissä liikkuvat usein jo ennestään liikuntaa paljon harrastavat. Omat ja esimerkiksi Ossi Auran tutkimukset osoittavat, että isoista ja keskisuurista työorganisaatioista yli 90 prosenttia tukee taloudellisesti henkilöstön liikuntaa.

TUL:llä vahva rooli Olympiakomitean harrasteliikunnassa

Suomen Olympiakomitean ylimääräinen kokouksesta järjestetään 20.6. Puheenjohtaja Suomi osallistuu kokoukseen.

- TUL:lla on selkeä kanta olla Olympiakomitean jäsen nyt ja tulevaisuudessa, jos TUL:lla on olympiasateenvarjon alla samanlainen asema, kuin meidän kansainvälisellä kattojärjestöllämme CSIT:llä on Kansainvälisessä Olympiakomiteassa. Tämä tarkoittaa sitä, että hoidamme kansallisesti samoja asioita kuin CSIT KOK:n kuntaliikuntakomissiossa.

Suomen mukaan TUL:lla on vahva rooli Olympiakomiteassa lasten ja aikuisten huippu-urheilun tulospaineista vapaassa, matalan kynnyksen harrasteliikunnassa, työyhteisöliikunnassa ja kuntoliikunnassa.  TUL:lla pitää olla myös sen urheilun järjestöllistä osuutta vastaava kannatus Olympiakomitean päätöksenteossa.

Suomi muistuttaa, että TUL:n seuroja on noin kymmenen prosenttia kaikista maan seuroista sekä urheilu- ja liikuntaseurajäsenistä noin 20 prosenttia.

- TUL ei tarvitse välttämättä Olympiakomiteaa, koska voimme tyydyttää kansainväliset tarpeemme CSIT:ssä, mutta Olympiakomitea tarvitsee TUL:ää esimerkiksi liikuntapolitiikan muovaamisessa ja kansallisessa liikunnan rahanjaossa, sanoo Kimmo Suomi.  

Teksti ja kuva: Ismo Alhoniemi

 

 

Katselukerrat (5877)/Kommentit (0)

9. kesäkuuta 2016/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.