20. marraskuuta 2017

Liikunnan on kuuluttava peruspalveluihin

Kuntakohtaiset vaihtelut liikunnan edistämisessä ovat huomattavia. Ero ääripäiden kuntien kesken jatkaa kasvamistaan, eikä kaukana ole aika, jolloin suurin osa kunnista ei pysty rakentamaan enää uusia liikuntapaikkoja. Inhorealismia? Taatusti, mutta mitkään ennusmerkit eivät valitettavasti viittaa siihen, että liikunnan asema kunnallisena palveluna, puhumattakaan peruspalveluna paranisi.

Liikunnan asema kunnallisena palveluna on turvattava. Näinhän on sanottu ja kirjoitettu jo vuosia, alkaen 1990-luvun alun kuntatalouden lamasta. Ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista, tasa-arvoisista liikuntamahdollisuuksista ja seurojen toimintamahdollisuuksista huoltava kantavat ovat saaneet pettyä vuosi vuoden jälkeen.

Ensin kuntien taloutta laitettiin uuteen asentoon juustohöylällä ja kun tämä väline ei riittänyt, ottivat kuntapäättäjät käyttöön tiehöylän. Vuosien saatossa liikunnasta ja muusta vapaa-ajantoimesta höylättyjä rahoja ei ole saatu takaisin.

Aikuisväestö muistaa vielä ajan, kun kunnassa kuin kunnassa oli liikunnalle oma lautakunta, omat virkamiehet ja seuroille tarkoitetut toiminta-avustukset. Nyt Suomessa on kuntia, joissa ei enää ole mitään näistä kolmesta. Tällaisessa tilanteessa on mahdotonta käydä realismiin pohjautuvaa keskustelua liikunnasta peruspalveluna. Koska liikunnalla ei ole ollut toimintaa turvaavaa lakia takanaan, on sieltä säästöjen nimissä ollut aina helppo ottaa rahaa pois.

Nykyinen hallitus varmasti yrittää parhaansa - edeltäjiensä tavoin - kohentaakseen kunnallisen liikunnan asemaa muiden palveluiden joukossa. Pohja hyville tarkoituksille ei kuitenkaan ole tarpeeksi vahva niin kauan, kun säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi ei ole pakko noudattaa. Kuntien itsenäisyyttä päättää omista asioistaan alleviivataan korostamalla kuntien omaa ”harkintaa laissa lueteltavien palvelujen järjestämisessä”.

Kuntakohtaiset vaihtelut liikunnan edistämisessä ovat huomattavia. Liikunnan aseman turvaaminen kunnallisena palveluna jokaisessa kunnassa on paljon merkittävämpi asia, kuin moni luottamushenkilö ja viranhaltija uskovatkaan. Jo markka-aikana liikunnan merkitystä korostettiin lauseella ”Markka liikuntaan tuo kuusi markkaa säästöjä terveystoimeen”. 

Euroaikanakin toteamus on edelleen voimassa. Liikunnan merkitystä ei edelleenkään osata nähdä huomattavasti laaja-alaisempana kuin pelkkänä suorittamisena ja harrastuksena.

Liikunnan ongelmana on monesti se, että sen puolesta puhuvat etupäässä vain aktiivikuntoilijat ja seuraihmiset. Raadollisimmillaan liikunnan sisälläkin esiintyy riitaisuutta, kun esimerkiksi ison kaupungin valtuustossa laitetaan vastakkain tekonurmikentän ja lähiliikuntapaikkojen rakentamiset. Parhaimmillaan liikuntamahdollisuuksien edistäminen nähdään usean hallintokunnan yhteistyönä, jolla saadaan aikaiseksi kevyenliikenteen väyliä, tyhjien päiväkotien ja koulujen pihoihin lähiliikuntapaikkoja tai hiihtolatuja lumen peittämiin puistoihin.

Kuntien liikuntapalvelujen edistämisen pitäisikin perustua entistä enemmän yhteistyöhön muiden hallintoalojen kanssa, jolloin helposti päästään siihen, että jokainen osapuoli voittaa. Yhteistyössä on voimaa myös kuntien palveluja kehitettäessä samalla, kun kustannuksia säästetään. Kaksi on enemmän kuin yksi.

 

Katselukerrat (14461)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

27. lokakuuta 2015/Päätoimittajalta

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.