20. marraskuuta 2017

Mikä on, kun liikettä ei synny?

Liikunta mutta myös liikkumattomuus niiden monissa merkityksissä ovat huomattavan tutkittuja kohteita. Tosin on heitäkin, joiden mielestä tutkimuksia pitäisi tehdä vieläkin enemmän. Niin tai näin, tutkimuksilla ja niistä tehdyillä johtopäätöksillä ei pystytä tekemään suomalaisista maailman liikkuvinta urheilukansaa vuonna 2020. Aikaa on enää nelisen vuotta, eikä mitään muutosta ole tapahtunut siitä, kun slogan muutama vuosi sitten julkaistiin.

Liikuntatieteellisen Seuran järjestämillä Liikuntatieteen päivillä nostettiinkin kissa pöydälle. Liikuntatieteilijät kaipaavat ”realismia valistukseen ja visioihin: liikunta- ja urheilujärjestöjen visiot 2020 ovat yliampuvia”.

Jossain me suomalaiset olemme astuneet harhaan elämän lenkkipolulta, koska 1960- tai 1970 -luvuilla ei liikkumisen merkitystä tarvinnut tutkia niin massiivisella otteella, kuin mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty. Tutkimuksia ja raportteja on ”rekkakaupalla”.  Liikunnan merkityksen tajuaminen ei ole ainakaan tuotetusta tiedosta kiinni.

Me liikumme liian vähän, me sairastamme liikaa, me olemme liian liikalihavia. Jos asiat olisivat, kuten tutkimusten johtopäätöksissä ehdotetaan, ei edellistä lausetta olisi tarvinnut kirjoittaa.

Mutta on yksi kohde, jota ehdottomasti kannattaisi tutkia. Liikuntatieteen päivät 2015 nosti yhdessä teemaseminaarissa esiin ajatuksen siitä, että pitäisikin tutkia, mikä saisi liian vähän liikkuvat lapset liikkumaan. Useissa tutkimuksissahan on todettu lasten ja nuorten liikkuvan liian vähän (moni ei liiku laisinkaan), mutta todellinen askel liikkumisen lisäämiseen olisi löytää keinot liikkumisen lisäämiseen.

Ajatus on oikea ja tähän suuntaan liikuntatutkimusta pitääkin viedä. Samojen asioiden tutkiminen vuodesta toiseen tuottaa samat tulokset, joita ei kuitenkaan ole onnistuttu riittävän hyvin ja kansanterveyden kannalta tehokkaasti viemään ihmisten arkeen.

Mutta, jos lapsilta sekä nuorilta kysyttäisiin ja miksi ei aikuisiltakin, että mikä saisi heidät liikkumaan, voisi jotain valoa tulla näkyviin tunnelin päässä.

Toisessa teemaseminaarissa, jossa puhuttiin nuorten liikunnasta ja liikkumattomuudesta, sama asia konkretisoitui kahteen kysymykseen: millä keinoilla nuoret saadaan liikkumaan ja miten valitut keinot saadaan levitettyä käytäntöön.

Lyhyitä kysymyksiä, jotka kuitenkin sisältävät huomattavan tärkeän asian.

Mitkään tutkimustulokset eivät saavuta kansan syviä rivejä, jos niitä ei osata tuoda julkisuuteen. Menneinä vuosina viestintä oli huomattavan yksinkertaista, kun käytettävissä olivat vain lehdet, televisio ja radio. Nyt viestintäkanavia on niin paljon, että niiden hyödyntäminen toivotulla tavalla vaatii pohtimista.

Kohdennettu viestintä tietylle ryhmälle vaatii oikeiden kanavien käyttämisen. Liikuntatutkijat nostavatkin esille markkinoinnin yhden perusajatuksen: markkinoi siellä, missä tavoiteltu kohdeyleisö on. Tässä tapauksessa sosiaalinen media on todennäköisesti paras keino löytää lapset ja nuoret.

Mutta ovatko liikunta- ja urheilujärjestöt sekä tutkijat ottaneet somen haltuunsa lisätäkseen lasten ja nuorten liikkumista?

Katselukerrat (9400)/Kommentit (0)

Tunnisteet:

16. syyskuuta 2015/Päätoimittajalta

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.