18. joulukuuta 2017
”Urheilua ei saa viedä enempää yritystoiminnan suuntaan”

”Urheilua ei saa viedä enempää yritystoiminnan suuntaan”

Neljännellä yrittämällä eduskuntaan noussut Varkauden Tarmon puheenjohtaja Matti Semi (vas) aikoo kansanedustajana pyrkiä edistämään liikunnan saavutettavuutta. Tuore kansanedustaja on huolissaan erityisesti liikunnan epätasa-arvoisuudesta, mikä vaatii tekoja.

Kansanedustajapestin jälkeiset päivät ovat olleet Matti Semille, 58, kiireisiä, mutta hän ei ole laistanut aamulenkeistään. Eikä aio laistaa jatkossakaan.

– Nousen joka arkipäivä ennen kuutta. Sen jälkeen suuntaan aamulenkille ja päälle teen jumpat, jonka avulla työkunto säilyy hyvänä, paljastaa Matti Semi.

– Kun ikää tulee lisää, sitä enemmän pitäisi jalkalihaksia vahvistaa. Jos jalat eivät kanna, leveillä hartioillahan ei tee mitään. Ne ovat vain lisäpainoina, hän veistelee.

Valtion liikuntaneuvosto esitti vapun alla, että tuleva hallitus laatisi kansallisen ohjelman, jonka mukaisesti eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa vahvistetaan kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja säädösvaikutusten arvioinnissa.  Semin mukaan näin tulisi toimia.

– Täällä (eduskunnassa) tehdään Suomea paremmaksi. Se on lähtökohta, liikunta on yksi tekijä asian tavoittelussa, Semi aloittaa.

Voimavaroja pitäisi Semin mukaan suunnata vähävaraisten liikunnan mahdollisuuksien parantamiseen.

– Mikäli harrastusmaksujen kasvulle ei tehdä mitään, kynnys tulla mukaan suurenee ja väki syrjääntyy liikunnasta. Se heijastuu myös muuhun elämään, Semi näkee. 

TUL:n hallituksessa liki 10 vuotta

Urheilun seuratyöhön Semi on saanut kosketuspintaa toimiessaan viimeiset vuodet yleisseura Varkauden Tarmon puheenjohtajana. TUL:n hallituksessa hän istui vuosina 2002–2011. Tätä nykyä hän kuuluu TUL:n liittovaltuustoon varajäsenenä. Politiikassa hän on toiminut kotipaikkakunnallaan Varkaudessa vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana.

– Koen tärkeäksi saada lapset ja nuoret liikkumaan. Liikunta tarjoaa terveen elämän, Semi toteaa.

Korjattavaa Semi löytää liikunnan olosuhteista.

– Urheilua ei saada viedä enempää yritystoiminnan muotoon, vaan liikuntapaikat on pidettävä kaikkien saatavilla ja edullisina. 

Eri kampanjoille, kuten tunti liikuntaa päivässä – tavoitteille, työuransa rakennusmiehenä luonut Semi viittaa kintaalla.

– Liikunnan olisi kuuluttava kaikkien arkeen, ei sitä tempauksilla edistetä. Hyötyliikuntaakaan ei ole olemassa. Ihminen tarvitsee liikuntaa. Nivelet eivät toimi, jos ei liiku.

Maailman terveysjärjestön (WHO) linjauksissa fyysinen passiivisuus on nostettu jo neljänneksi yleisimmäksi kuolinsyyksi maailmassa.

 – Jos ei harrasta liikuntaa, ihminen surkastuu ja hänestä tulee petinsä vanki, Semi lisää. 

Ex-nyrkkeilijä

Semin oma laji nuoruusvuosina oli nyrkkeily, missä hän saavutti Varkauden Tarmon väreissä 1970-luvulla muun muassa nuorten SM-kultaa 67-kiloisissa. Ura päättyi vuonna 1981 silmävammaan, mutta lajitaustasta Semi kokee olevan hyötyä myös kansanedustajana.

– Nyrkkeily toi itseluottamusta ja varmuutta. Molempia tarvitaan politiikassa. Pitää olla henkisesti valmis osallistumaan keskusteluihin ja sivaltamaan tarvittaessa sanalla. Sananmiekka on usein pahempi kuin nyrkinlyönti, Semi kuvaa.

Teksti ja kuva: Juhamatti Nieminen

 
 

Katselukerrat (9894)/Kommentit (0)

Tunnisteet: TUL

4. toukokuuta 2015/Jutut

Jätä kommentti

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti:
Lisää kommentti
 


TUL Uutisviesti

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuussa ajankohtaista infoa TUL:n tapahtumista.